

Muistelukurssit
1.
Elämäkertakirjoittamisen kurssi
Elämäkertakurssilla jokainen kurssilainen
kirjoittaa omaelämäkerrallista tekstiä esimerkiksi päiväkirjan,
muistelukirjan tai elämäkerran muodossa. Kurssilla
kokoonnutaan keskustelemaan kirjoittamisprosessin herättämistä ajatuksista.
Tapaamisissa ohjaaja myös alustaa omaelämäkerralliseen kirjoittamiseen
liittyvistä kysymyksistä. Ohjaaja kommentoi tekstejä ja antaa kurssilaisille
henkilökohtaista palautetta. Kurssi ei ole kirjoitustaidon tai –taiteen kurssi, vaan tärkeintä on omien
muistojen kirjaaminen. Välineilläkään ei ole väliä: ruutuvihko ja
lyijykynä käyvät yhtä hyvin
kuin tietokonekin.
2.
Muistelukurssi
Muistelukurssilla
keskustellaan omaan elämänhistoriaan liittyvistä kysymyksistä sekä yhteisen
historiamme vaiheista ja niiden vaikutuksesta omaan elämäämme ja sen kulkuun.
Omaa elämänhistoriaa voidaan tarkastella kokonaisuutena tai jonkin yksittäisen
tapahtuman kautta.
Miten elämä on mennyt? Kuinka kaikki tapahtuikaan? Mikä on ollut minulle tärkeää, hyvää tai vaikeaa?
Miltä tämä kaikki näyttää yhteisen historiamme valossa? Onko sukupolvellani
yhteisiä kokemuksia, vai ovatko tapahtumat henkilökohtaisia? Muistelua
ohjaamaan voidaan tuoda esimerkiksi valokuvia tai
merkittäviä esineitä, jotka kertovat oman elämän käännekohdista.
Muistelukurssin
ei ole tarkoitus olla terapiaa, vaikka muistelu useimmiten onkin terapeuttista.
Näemme muistelun ennen kaikkea tärkeänä kulttuurityönä, joka vahvistaa identiteettiämme
ja kertoo juuristamme.
3. Elämäni
tilkkupeitto – omaelämäkerrallista
muistelua käsitöiden avulla
Elämäni
tilkkupeitto –kurssilla yhdistetään käsitöiden tekeminen ja omaelämäkerrallinen muistelu.
Tapaamisissa jokainen saa tehdä mieleistään käsityötä. Ohjaaja alustaa
muistelemiseen, muistamiseen ja elämäkertoihin liittyvistä aiheista. Pääpaino
ei siis ole uudessa tavassa tehdä käsitöitä, vaan tarkoitus on tehdä sitä itselleen tutuinta ja rakkainta käsityötä elämäkerrallisen
muistelun ohessa. Käsityöt ovat usein olleet naisten tapa tallentaa oman
elämänsä iloja ja suruja, merkitä muistiin omaa historiaansa. Erilaisissa
elämäntilanteissa tehdyt käsityöt palauttavat mieleen tuntemukset päiväkirjan
tavoin. Kurssilla voidaan yhdessä tallentaa muistoja; kutoa, ommella tai
esimerkiksi virkata omia elämänvärejä.

2005-2006 kurssit:
Turun kristillinen opisto:
Liedon-Tarvasjoen kansalaisopisto: