Kuka tarvitsee elämäkerturia?
Elämäkertakirjoittajan asiakas haluaa tallettaa oman elämänsä,
vanhempiensa sekä perheensä historiaa. Tällä tavoin hän
selvittää omaa
historiaansa itselleen sekä kertoo tarinansa jälkipolville
perinnöksi.
Elämäkerturi on tällä tutkimusmatkalla mukana kuuntelijana,
motivoijana
ja kirjurina. Oppaanakin, koska ulkopuolisena kuulijana
elämäkerturi luo
muisteluista jäsennellyn kertomuksen.
Muistot ja identiteetti
Oman elämän
muistelu ja taltiointi on mielekästä ja arvostettua. Sukututkimus on ollut jo pitkään suosittua,
ja elämänhistoriallinen muistelu tarjoaa sukututkimuksen rinnalle
yksityiskohtaisemman ja syvällisemmän
vaihtoehdon. Nykyisen yksilöllisyyden korostamisen
vastapainona ihmiset
kokevat tärkeäksi kuulua johonkin. Siksi perheen ja suvun
tarinat ovat tärkeää
tietoa jokaiselle sukupolvelle. Juurien etsiminen ja oman
taustan tutkiminen
koetaan entistä tärkeämpänä oman ehyen identiteetin kannalta.
Globaalissa maailmassa kiinnostus oman lähipiirin
menneisyyttä kohtaan
vain kasvaa. Muistojen tallentaminen
on hyödyllistä työtä, jonka vaikutus
ulottuu pitkälle tulevaisuuteen.